Musiikki
   Yhtyeen vaiheet
   Ihmiset
   Palaute/
   Yhteystiedot
   «



Johanna Koukkunen - laulu, 10-kielinen kantele
Johanna on yksi Burlakoiden perustajajäsenistä. Johannan juuret ovat sekä isän että äidin puolelta Laatokan Karjalassa ja jo lapsuudessa hän lauleli ja esitti karjalaisia lauluja vanhempiensa kanssa. Niinpä hänen mukanaan tulivat karjalankieliset laulut myös Burlakoiden ohjelmistoon. Johanna opiskeli kansanlaulua Keski-Karjalan musiikkiopistossa vuosina 1995-1999. Hän lauloi Koijarit-yhtyeen solistina ja esittää karjalaista musiikkia myös hanuria soittavan miehensä kanssa ”Kurniekku”-duona. Kreikkalaista musiikkia hän laulaa joensuulaisessa Fegari-yhtyeessä, joka julkaisi ep-levyn joulukuussa 2002. Leipätyökseen Johanna toimii Joensuussa luokanopettajana.

Jukka Kyllönen - lyömäsoittimet ja kitara
Alkuaan kainuulainen Jukka kotiutui Pohjois-Karjalaan, Rääkkylään, syksyllä 1999 aloittaessaan kansanmusiikin opiskelun. Ensimmäistä kertaa hän oli Burlakoiden matkassa kesällä 2000 tuuraajana lyömäsoittimissa. Kävikin niin, että tuurajasta tuli yhtyeen vakinainen jäsen, tosin enimmäkseen kitaristina. Viime aikoina Burlakoissa Jukka on taas keskittynyt enemmän lyömäsoittimiin. Jukka valmistuu kohtapuoliin musiikkipedagogiksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun kansanmusiikin suuntautumisvaihtoehdosta. Hän soittaa myös Sari Kaasisen Otawa-yhtyeessä sekä Pauliina Lerchen yhtyeessä, ja opettaa Keski-Karjalan musiikkiopistossa."

Pauliina Lerche ( o.s. Luukkanen ) - viulu, laulu
Pauliina on yksi monista Rääkkylästä maailmalle lähteneistä kansanmuusikoista. Alkuperäisestä Värttinästä haitaristi-viulisti-laulajatytön tie vei Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolle, josta hän valmistui musiikin maisteriksi syksyllä 2002. Oma yhtye Mimmit syntyi 1993. Burlakoihin hän tuli mukaan heti alkutaipaleella 1994.
Nykyisin Pauliina Lerche esiintyy eri kokoonpanoissa ja yksin ympäri maailmaa. Burlakoiden lisäksi häntä työllistävät useat kansantanssiryhmät, erityisesti helsinkiläiset Pitko sekä Potpuri, joille Pauliina säveltää musiikin. Vesa-Matti Loirin yhtyeessä sekä Hectorin akustisessa triossa soittaminen tuo mukavaa vastapainoa kansanmusiikille. Pauliinan ensimmäinen soololevy Katrilli ilmestyi kesällä 2002 ja toinen levy Malanja keväällä 2006 ( www.pauliinalerche.com ).

Vesa-Pekka Pisto - basso
Vesa-Pekka on lähtöisin Kainuun Paltamosta. Tällä hetkellä hän asuu ja soittaa bassoa Jyväskylässä, Ilmavoimien soittokunnassa. Kansanmusiikkiin Vesku ajautui opiskeltuaan sitä vuoden 1996-1997 Rääkkylässä. Silloin siellä toimineet orkesterit Burlakat ja Pocadan ottivat basistin hoteisiinsa. Siitä alkaen etno on ollut vaikuttamassa Veskun tekemisiin, vaikka opiskelu ajautuikin klassiseen- ja jazz-musiikkiin. Keväällä 2002 Vesa-Pekka valmistui Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi. Muista yhtyeistä mainittakoon Ettone (http://webusers.siba.fi/~ovaris/ ), joka on Veskun oman musiikin kokoonpano.

Lasse Eronen - haitari
Lasse aloitti haitarinsoiton 6-vuotiaana ukilta lahjaksi saadulla venäläisellä kaksirivisellä. Soittointo oli suuri, haitari vaihtui 5-riviseen ja jo 11-vuotiaana Lasse tienasi taskurahaa keikkailemalla.
Lasse opiskeli soittoa Joensuun musiikiopistossa ja myöhemmin konservatoriossa vuosina 1981-1993 opettajinaan Arto ja Mika Tarkonen, sekä Pasi Hirvonen. Opiskelun ohessa hän myös opetti haitarin soittoa 15-vuoden ajan. Varsinaiseksi ammatiksi Lasse kuitenkin valitsi matematiikan opettamisen.

 

 

Burlakat-yhtyeen muusikot:

1993- Johanna Koukkunen: laulu, 10-kielinen kantele
1993-2006  Tarja Lamminsalo: haitarit
1993- 2006 Tuomo Lamminsalo: mandoliinit, kitara
1993-1996 Jukka Korhonen: kitara, banjo
1994-1996 Mirva Oinonen (Epäilys): laulu
1994- Pauliina Lerche (Luukkanen): viulu, laulu
1996-2009 Sirkka Kosonen: laulu, 10-kielinen kantele, 2-rivinen haitari
1996- Vesa-Pekka Pisto: basso
1999-2006 Antti Pyykkö: lyömäsoittimet
2000- Jukka Kyllönen: kitara, lyömäsoittimet
2006- Lasse Eronen: haitari
2006-2009 Pasi Tolvanen:kitara